Suuria tunteita herättänyt TUNTEMATON SOTILAS -elokuva yhdisti suomalaiset

Historialliset 1 000 986 katsojaa Suomessa

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas teki torstaina 15.2. historiaa ylittäessään miljoonan katsojan rajan. Raja ylittyi jo aamupäivän aikana Helsingin Finnkino Tennispalatsissa järjestetyssä erikoisnäytöksessä. Torstain elokuvapäivän päätyttyä elokuva on kerännyt Suomessa kaiken kaikkiaan 1 000 986 katsojaa. Tuntematon sotilas jatkaa elokuvateattereiden ohjelmistossa edelleen.

Historiallisen suuri katsojaluku kertoo paitsi elokuvan tekemästä vaikutuksesta suomalaisiin, myös sen merkityksestä koko maan elokuva-alalle. Käytännössä elokuvaa ovat esittäneet kaikki Suomen elokuvateatterit ja elokuvan saamiseksi jokaisen suomalaisen saataville on tehty poikkeuksellisen laajoja toimenpiteitä ympäri maan. Pikkupaikkakuntien lisäksi levitystyössä on otettu huomioon myös esimerkiksi veteraanit ja eri-ikäiset koululais- ja opiskelijaryhmät.

 

”Miljoonan rajan ylittäminen ja yleisön vahvat tunnereaktiot tuovat suurta iloa ja vetävät samalla kunnioituksesta hiljaiseksi. Lupasin elokuvan teon aikana menehtyneelle isälleni, että tämä elokuva onnistuu. Nyt alkaa tuntua siltä, että lupaus on lunastettu.”

Aku Louhimies
Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja

 

”Miljoona katsojaa yhdelle elokuvalle on todella harvinaista. Olemme erittäin iloisia, että tämän rajapyykin on ylittänyt nimenomaan kotimainen ja yleisön ylistämä elokuva. Luku on enemmän kuin ansaittu. Elokuvasalit ovat täyttyneet katsojista niin kaupungeissa kuin pienilläkin paikkakunnilla, joille kotimainen elokuva ja sen menestys ovat erityisen tärkeitä. Mitä pienempi paikkakunta, sen suurempi merkitys sille on kotimaisella elokuvalla.”

Sari Peltonen
Toimitusjohtaja
Savon Kinot Oy

 

”Mikkelissä elokuva on kerännyt katsojia kolminkertaisesti verrattuna viime vuosien katsotuimpiin elokuviin ja kuten koko maassa, enemmän kuin yksikään kotimainen elokuva useaan vuosikymmeneen. Ilahduttavaa on ollut huomata, miten laaja ikähaarukka elokuvan katsojilla on ollut. Paljon on käynyt nuoria, mutta myös iäkkäämpää väkeä, jotka eivät ole käyneet elokuvissa vuosikymmeniin. Ihmisten liikuttuneet reaktiot elokuvan katsomisen jälkeen menevät omiinkin tunteisiin.

Yksittäisellä elokuvalla voi olla suuri merkitys maakuntateattereiden toimintamahdollisuuksiin. Tuntematon sotilas -elokuvan menestys antaa uskoa alan tulevaisuuteen. Toivomme katsojien löytävän elokuvateatterissa käynnin Tuntemattoman sotilaan myötä uudelleen. Tämä menestys on varmasti vauhdittanut investointipäätöksiä asiakkaiden viihtymisen parantamiseksi elokuvateattereissa entisestään.”

Mika Luukkonen
Elokuvateatteriyrittäjä
Mikkelin elokuvateatterit Kinolinna ja Ritz / Mika Luukkonen Oy

 

” SF Studios on levittänyt perustamisvuodestaan, vuodesta 2000 asti maailman maineikkaimpien elokuvantekijöiden, kuten esimerkiksi Tim Burtonin, James Cameronin, Clint Eastwoodin, Sofia Coppolan, Peter Jacksonin, Terrence Malickin, Christopher Nolanin, Ridley Scottin ja Steven Spielbergin elokuvia. Samalla kun Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on mennyt kirkkaasti kaikkien nykyaikasten katsojatilastojen kärkisijalle, on hienoa lisätä hänen nimensä näiden ohjaajamestareiden rinnalle.

Ohjaajana Louhimies on onnistunut mestarillisesti puhuttelemaan koko kansakuntaa ja jättämään elinikäisen muistijäljen yli miljoonan suomalaisen sieluun. SF Studios onnittelee Aku Louhimiestä saavutuksesta ja uskoo, että Tuntematon sotilas -elokuvan menestys sekä kotimaan että ulkomaiden levityksessä auttaa suomalaista elokuvaa matkustamaan rajojemme ulkopuolelle”.

Timo Räisänen
Teatterilevityksen johtaja
SF Studios

 

Vuodesta 1970 alkaen nykyisenkaltaisesti tilastoitujen katsojamäärien listalla Tuntematon sotilas -elokuvan edellä on vain yksi ulkomainen elokuva: James Cameronin Titanic (1997). Elokuva on katsotuin kotimainen elokuva lähes viiteenkymmeneen vuoteen. Kaikkien aikojen katsotuimpien kotimaisten elokuvien listalla Tuntematon sotilas -elokuvan edellä on vain kolme elokuvaa 1930-1960-luvuilta – ajalta ennen nykyistä tarkkaa katsojatilastointia sekä television yleistymistä. Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuva jatkaa katsojamäärän kerryttämistä elokuvateattereissa edelleen.

 

VERTAILU KATSOTUIMPIIN ULKOMAISIIN ELOKUVIIN NYKYISEN KATSOJATILASTOINNIN AJALTA VUODESTA 1970 ALKAEN
(vuosiluku: julkaisu / Suomen ensi-ilta)

1. Titanic / James Cameron (1997/1998) – 1 040 780
2. Tuntematon sotilas / Aku Louhimies (2017/2017) – 1 000 986

 

VERTAILU KAIKKIEN AIKOJEN KATSOTUIMPIIN KOTIMAISIIN ELOKUVIIN
1. Tuntematon sotilas / Edvin Laine (1955) – 2 800 000
2. Kulkurin valssi / Toivo Särkkä (1941) – 1 500 000
3. Täällä Pohjantähden alla / Edvin Laine (1968) – 1 020 000
4. Tuntematon sotilas / Aku Louhimies (2017) – 1 000 986