TUNTEMATON SOTILAS -elokuva keräsi Ruotsissa ennätysyleisön heti avausviikonloppuna

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuva sai ensi-iltansa Ruotsissa keskiviikkona 6.12. kautta maan yli 130 valkokankaalla ja keräsi ennätysyleisön heti ensi-iltaviikonloppunaan

Elokuva tavoitti jo ensi-iltaviikonlopun (ke-su) aikana 20 421 katsojaa, joka on enemmän kuin yksikään suomalainen elokuva on saavuttanut kokonaiskatsojamäärässä Ruotsin elokuvateattereissa yli kymmeneen vuoteen. Jo kahden ensimmäisen esityspäivän jälkeen Tuntematon sotilas oli Ruotsissa koko viikon toiseksi katsotuin ensi-ilta paikallisen Solsidan-elokuvan jälkeen.

Elokuva keräsi erinomaiset arvostelut myös Ruotsissa. Etenkin onnistunutta ohjaustyötä ja näyttelijäsuorituksia on kiitelty lähes poikkeuksetta. Tuntematon sotilas keräsi runsaasti huomiota myös Ruotsissa viime viikolla tapahtuneissa Suomi 100 -juhlallisuuksissa.

 

“Mahtavaa, että elokuva on saanut lämpimän vastaanoton myös Ruotsissa, josta lähes 2000 vapaaehtoista saapui taistelemaan maamme itsenäisyyden puolesta. Sain kunnian tavata näistä veteraaneista muutaman kaksi viikkoa sitten Tukholmassa ja heidän kanssaan käymäni keskustelut merkitsevät minulle paljon. Oli hienoa kuulla, kuinka elokuva onnistui puhuttelemaan myös veljiämme lahden toisella puolen.”

Aku Louhimies
Ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja

 

”Tämä on ollut todellinen ryhmätyövoitto kaikilla rintamilla, mutta olemme vasta hyvässä alussa. Ennätysten rikkominen ja laadukas elokuva tukevat meitä hyökkäämään joulumarkkinoille ja varmistamaan Tuntematon sotilas -elokuvalle paikan myös ruotsalaisten sydämissä.”

Antti Toiviainen
Pohjoismaiden myynti- ja levitysjohtaja
SF Studios

 

Louhimiehen Tuntematon sotilas on ensimmäinen suomalainen elokuva, jonka SF Studios levittää Ruotsissa sen 98-vuotisen historiansa aikana. Seuraavaksi SF Studios levittää Tuntematon sotilas -elokuvan Norjan ja Tanskan elokuvatettereissa.

 

SUOMALAISTEN ELOKUVIEN KOKONAISKATSOJAMÄÄRÄT RUOTSISSA

  1. Äideistä parhain, 2005 – 141 179
  2. Mies vailla menneisyyttä, 2002 – n. 93 000 *)
  3. Tali-Ihantala 1944, 2007 – 17 340
  4. Framom främsta linjen, 2004 – 16 275
  5. Toivon tuolla puolen, 2017 – 9 212
  6. Tom of Finland, 2017 – 8 285

*) Avausviikonlopun tilastot eivät saatavilla. 40 000 katsojan osalta ei ole tietoa esityspaikoista tai lipputuloista.  

 

Tuntematon sotilas -elokuva jatkaa edelleen elokuvateattereissa kautta maan sekä Ruotsissa että Suomessa. Suomessa elokuvalla on tällä hetkellä 839 011 katsojaa.

Elokuvasta käydään paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa erityisesti näillä aihetunnisteilla:
#tuntematon2017
#tuntematonsotilas2017
#tuntematonsotilas
#okändsoldat