Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvasta on juuri julkaistu uusi traileri. Trailerin musiikin on säveltänyt Lasse Enersen, joka on säveltänyt myös elokuvan koko musiikin. Musiikki on äänitetty Lahdessa. Lahden sinfoniaorkesteria johti äänityksessä ylikapellimestari ja Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja Dima Slobodeniuk.
– Aku Louhimiehen visio Tuntemattomasta sotilaasta resonoi minussa todella vahvasti ja toimi inspiraationa elokuvan musiikille. Yhteistyö Akun kanssa on ollut aivan fantastista. Hän ymmärtää elokuvamusiikkia hyvin intuitiivisesti ja antaa säveltäjälle paljon ideoita sekä luvan kokeilla ja luoda jotain aivan uutta, kertoo säveltäjä Enersen.
– Olen hakenut Tuntematon sotilas -elokuvan musiikkiin vaikutteita ikivanhasta suomalaisesta kansanmusiikista, Sibeliuksesta ja luonnosta, ja käyttänyt hyväkseni aivan uusimpia elokuvamusiikin tuotantotekniikoita. Toivon, että elokuva tavoittaa etenkin nuoren katsojakunnan.
Elokuvan käsikirjoitus (Louhimies ja Jari Olavi Rantala) pohjautuu Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen. Tuntematon sotilas -elokuvan pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen). Muissa rooleissa nähdään lukuisia sekä entuudestaan tuttuja että suurelle yleisölle uusia nimiä, esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya.
Tuntematon sotilas saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan 27.10.2017.
KATSO TRAILERI