Näyttelijät

"Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellanen."

  • ROKKA
    ”Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siulon sellane.”

    EERO AHO on näytellyt muun muassa Helsingin Kaupunginteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa sekä lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Aho palkittiin vuonna 2OO8 parhaana miesnäyttelijänä Marrakechin elokuvajuhlilla roolistaan elokuvassa Käsky (2OO8). Vuonna 2O14 hän sai parhaan miesnäyttelijän Jussi-palkinnon roolistaan elokuvassa 8-pallo (2O13). Vuonna 2O15 Aholle myönnettiin Ida Aalberg -säätiön näyttelijäpalkinto.
  • KARILUOTO
    ”Tiedät käskyn.”

    JOHANNES HOLOPAINEN on näytellyt KOM-Teatterissa ja Kansallisteatterissa. Hänen Sotilaspoika -monologiesityksensä palkittiin Pärnun kansainvälisen teatterifestivaalin pääpalkinnolla 2O16. Holopainen on nähty elokuvissa Syysprinssi (2O16), Juoppohullun päiväkirja (2O12), Ruotsalainen hetki (2O14) ja Väärät Juuret (2OO9) sekä televisiosarjassa Tellus (2O14). Rooli Kariluotona on Holopaisen ensimmäinen päärooli elokuvassa.
  • KOSKELA
    ”Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kun Ellun kanat.”

    JUSSI VATANEN valmistui teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2OO5. Hänet tunnetaan muun muassa televisiosarjoista ja päärooleistaan Napapiirin sankarit -elokuvissa. Vatanen on ollut kahdesti ehdolla parhaan miespääosan Jussi-palkinnon saajaksi sekä voittanut kaksi kertaa Kultainen Venla -palkinnon.
  • HIETANEN
    ”Mää vaan ihmettelen tätä kauhiast. Täsä näyttä olevan kauhia mysteeri.”

    AKU HIRVINIEMI on näytellyt elokuvien ja televisiosarjojen lisäksi muun muassa Kansallisteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Turun Linnateatterissa ja Lahden kaupunginteatterissa. Hirviniemi valmistui teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2OO8. Hän on voittanut kaksi kertaa Kultainen Venla -palkinnon.
  • VANHALA
    "Tu sinä hakeen leipäs päälle voita!”

    HANNES SUOMINEN valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2OO4. Hän on näytellyt muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Turun Linnateatterissa sekä useissa MATTI IJÄKSEN elokuvissa.
  • SUSI
    "Täähä tärkiä ukko ol. Noita jos o enemmä ni ei myö Antti viihytä.”

    ARTTU KAPULAINEN muistetaan muun muassa elokuvista Rukajärven tie (1999), Häjyt (1999) ja Sairaan kaunis maailma (1997). Kapulainen valmistui keväällä 2O11 teatteritaiteen maisteriksi. Hänellä on Jussi-palkinto vuoden 1997 parhaasta debyytistä elokuvassa Tomas (1996).
  • LAMMIO
    "Minä en ole mikään hyvä mies."

    SAMULI VAURAMO valmistui Teatterikorkeakoulusta keväällä 2OO5. Monista kotimaisista ja ulkomaisista elokuvista ja sarjoista tuttu Vauramo oli Jussi-ehdokkaana ensimmäisestä pääroolistaan elokuvassa Tyttö sinä olet tähti (2OO5) ja näytteli miespääosaa Suomen sisällissotaan sijoittuvassa Aku Louhimiehen elokuvassa Käsky (2OO8).
  • LAHTINEN
    "Nyt otti ohrakyrsä.”

    JOONAS SAARTAMO tunnetaan muun muassa elokuvista Juoppohullun päiväkirja (2O12), Kulman pojat (2O12), Tyttö sinä olet tähti (2OO5) ja Menolippu Mombasaan (2OO2). Saartamo sai vuoden 2O11 parhaan miesnäyttelijän Jussi-patsaan ja valmistui Teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2O12.
  • HONKAJOKI
    "Loistava suoritus. Synnyinmaa ei unohda teitä.”

    JUHO MILONOFF valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1998 ja toimii parhaillaan KOM-teatterin johtajana. Milonoff on näytellyt teatterissa, radiossa, elokuvissa sekä televisiosarjoissa.
  • RAHIKAINEN
    "Tokko myö tuon tytön kauniita silimiä ennää soahaan katella millonkaan.”

    Helsingissä syntynyt, mutta Lontoossa kasvanut ANDREI ALÉN valmistui vuonna 2OO9 East 15 Acting Schoolista. Hänet tunnetaan muun muassa teoksista Four Wise Monkeys (2O16), Rebellion (2O16) ja In Me (2O11).
  • LYYTI
    "Tokenekkos siitä.”

    PAULA VESALA on opiskellut dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa ja opiskelee myös parhaillaan Los Angelesissa UCLA:n näytelmäkirjailijalinjalla. Vesala on nähty elokuvissa Vuosaari (2O12), 3 Simoa (2O12) ja Prinsessa (2O1O), lisäksi hän on tehnyt useita äänirooleja.
  • VERA
    "Miksi sitten ojensit kevirin minua vastaan?"

    DIANA POZHARSKAYA on Venäjällä tunnettu näyttelijä muun muassa rooleistaan elokuvissa Kukhnya. Poslednyaya bitva (2O17), Otel Eleon (2O16) ja Zatmenie (2O16).
  • SIRKKA
    "Nyt on meidän aikamme."

    MARKETTA TIKKANEN tunnetaan Tampereen Työväen Teatterista. Sirkan rooli on Tikkasen ensimmäinen elokuvarooli.
  • SARASTIE
    "Sota ei kaipaa yhtä miestä, olkoonpa tämä sitten millainen tahansa.”

    Lausujanakin tunnettu MATTI RISTINEN on työskennellyt useissa teattereissa vuodesta 1997. Televisioyleisölle hän on tullut tutuksi epookkisarjasta Kun taivas repeää sekä sairaalasarjasta Syke. Ristinen näytteli pääosaa myös Louhimiehen menestyselokuvassa Kuutamolla.
  • MÄÄTTÄ
    "Otanhan minä jalustan."

    MAX OVASKA on esiintynyt useissa pitkissä elokuvissa, lyhytelokuvissa, televisiosarjoissa sekä antanut äänensä useille eri animaatiohahmoille. Tunnetuimmat roolinsa hän on tehnyt televisiosarjoissa Sydänjää sekä elokuvissa Rat King ja 8-pallo.
  • SIHVONEN
    "Myöhän sitä ollaan rosvoja, kun rajoja ylitetään.”

    KIMI VILKKULA
  • LEHTO
    "Olosuhteisiin nähden on suotavaa, ettes potkase sitä mun pakkiani nurin.”

    SEVERI SAARINEN valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2012. Hän on parhaillaan kiinnitettynä Tampereen Työväen Teatterissa. Saarinen on näytellyt mm. elokuvassa Hyvä poika (2011).
  • VIIRILÄ
    ”Jeesusperkele!”

    JARKKO LAHTI
  • RIITAOJA
    "Tykillä ampuu."

    EINO HEISKANEN valmistui juuri Teatterikorkeakoulusta.
  • SALO
    "Heikossa näyttää olevan suurvallankin vehkeet.”

    AKSELI KOUKI on lukiolainen Turusta.
  • ASUMANIEMI
    "Ding ding!"

    EEMELI LOUHIMIES
  • UKKOLA
    "Omia ollaan."

    ELIAS GOULD on näytellyt mm. yhtä kolmesta pääosasta vuonna 2012 ensi-iltansa saaneessa Miss Farkku-Suomi -elokuvassa.
  • KOTILAINEN
    "Kanttiini myydään tyhjäksi."

    ANNIKA STENVALL
  • SINKKONEN
    "Olosuhteisiin nähden ruoka on hyvää.”

    OSKAR PÖYSTI
  • KARJULA
    "On kysymys Suomesta!"

    JANNE VIRTANEN
  • KAARNA
    "Mennäänpäs mokoman suon yli että heilahtaa."

    PIRKKA-PEKKA PETELIUS
  • AUTIO
    ”Missään tapauksessa ei saa jäädä tuleen makaamaan.”

    TURKKA MASTOMÄKI
  • MIELONEN
    "Hyökkäämään, hyökkäämään. Minne luulit? Kotiisiko aioit?”

    HEMMO KARJA on tullut tunnetuksi roolistaan TV-sarjassa Salatut elämät, jossa hän on esiintynyt vuodesta 2011 alkaen. Hän on myös mukana joulukuussa 2014 ensi-iltansa saaneessa menestyelokuvassa Nightmare 2 – Painajainen jatkuu.