TUNTEMATON SOTILAS -elokuvan juliste ja valokuvia

Elokuvan julisteen on suunnitellut Hermanni Suppanen / suunnittelutoimisto Brosmark, Tommi Hynysen valokuvan pohjalta.

Eero Aho: ”Rokka on minulle tärkeä ja rakas roolityö”

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvasta on tänään julkaistu juliste sekä uusia lehdistövalokuvia. Julistetiedosto ja valokuvat ovat ladattavissa vapaaseen julkaisukäyttöön elokuvan lehdistömateriaaleista, joihin löydät linkin tämän tiedotteen lisätiedot-osiosta.

Elokuvan julisteen on suunnitellut Hermanni Suppanen / suunnittelutoimisto Brosmark,  Tommi Hynysen valokuvan pohjalta.

Julisteen lähtökohtana on hetki elokuvasta. Määttä (Max Ovaska) kantaa konekiväärin jalustaa. Taakka on raskas, pää on painuksissa. Nousevan auringon säteet ovat tulossa esiin metsästä valaistakseen uuden päivän koittoa. Juliste kiteyttää Louhimiehen teoksen olemuksen: elokuva näyttää sodan todellisuuden ja taivaanrannassa pilkottavan toivon.

Elokuvan käsikirjoitus (Louhimies ja Jari Olavi Rantala) pohjautuu paitsi Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen, myös Linnan Sotaromaaniin eli klassikkoteoksen sensuroimattomaan versioon. Elokuva on kirjasta tuttujen Rokan, Kariluodon ja Koskelan sekä heidän taistelutovereidensa tarina Suomen jatkosodassa.

Linnan tekstin hengelle uskollinen elokuva on kertomus siitä, miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät puolijoukkueen miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa kaikkien elämän niin rintamalla kuin kotonakin ja jättää samalla jäljen koko kansakuntaan.

Tuntemattoman sotilaan pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen)

– Rokka on minulle tärkeä ja rakas roolityö. Se on sukellus suomalaisen sodankokeneen miehen mieleen, isoon osaan suomalaista historiaa. Rokka on kylmähermoinen ja taitava sotilas ja samalla perhettään ikävöivä, lähimmilleen omistautuva ihminen, kertoo Aho roolistaan Tuntematon sotilas -elokuvassa.

– Oli hienoa olla mukana tekemässä uusi elokuvallinen tulkinta tästä suomalaisille tärkeästä tarinasta.

Tuntematon sotilas -elokuvan muissa rooleissa nähdään lukuisia sekä entuudestaan tuttuja että suurelle yleisölle uusia nimiä, esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya.

 

 

LISÄTIEDOT

 

LEHDISTÖMATERIAALI – juliste, traileri ja valokuvat

www.filmikamari.fi/pressit

tunnus: press > salasana: noutaja > elokuvat: Tuntematon sotilas

 

ONLINE

Kotisivu: www.tuntematonsotilas2017.fi

Facebook: www.facebook.com/tuntematonsotilas2017

Instagram: @tuntematonsotilas2017 #tuntematon2017

Traileri: https://youtu.be/Yu9Q2ZHfROM

 

TIEDOTUS
Elokuvaa koskevat tiedustelut, haastattelupyynnöt ja materiaalikoordinointi

Sanna-Maria Rantanen / HYPR Agency co. Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

sanna.rantanen@tuntematonsotilas2017.fi / 050 320 5035